Tähän kakkuun löytyy kuva (ja resepti) Valion sivvuilta. Mun tekemästä kakusta ei tullu kauheen nättiä, joten jätin kuvvaamatta. Täyte kannattaa levittää mahollisimman tasaseksi. Päälle tulevaa kiillettä tekisin 1½-2-kertasen annoksen, sillä täyte "paistoi" kiilteen läpi (kiillettä tuli liian ohut kerros). Maku oli raikas ja vähän kirpeä. Hyvvää.

Mustaherukkakakku    (10-12 annosta)

Pohja:

165 g kaurakeksejä

50 g voita

Täyte:

8 liivatelehteä

1 rkl kiehuvaa vettä

4 dl mustaherukoita

1 prk maitorahkaa

3 dl kuohukermaa

1 ½ dl sokeria

1 dl sokeroitua, laimentamatonta mustaherukkamehua

2 rkl vanilliinisokeria

Kiille:

2 liivatelehteä

1 dl sokeroitua, laimentamatonta mustaherukkamehua

(½ dl mustaherukkalikööriä)

Koristeluun:

1 dl kuohukermaa

Leikkaa leivinpaperista irtoreunaisen teflonvuoan pohjan (halkaisija 22 cm) kokoinen pala. Hienonna keksit ja sekoita sulatettuun voihin. Painele seos vuoan pohjalle. Valmista täyte. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Soseuta mustaherukat ja vaahdota kerma. Purista liivatelehdet kuiviksi ja liuota kiehuvaan veteen. Yhdistä kaikki täytteen ainekset ja kaada pohjalle. Peitä ja anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia. Valmista kiille kuumentamalla mehutilkka ja liuota siihen vedessä lionneet liivatelehdet. Lisää liivateseos ja likööri loppumehun joukkoon. Kaada seos hyytyneen kakun päälle. Anna hyytyä. Irrota vuoasta ja koristele kermavaahdolla.